Tytöt lähtivät Habitareen

No nyt elelen leveästi Norjanmaalla. Mulla on kahden viikon ajan kolme asuntoa käytössä! Yhdessä voisi vaikka nukkua, toisessa tehdä ruokaa ja kolmannessa käydä suihkussa. Kuulostaa hyvältä, vai mitä?

No jos totta puhutaan, niin ei tämä kyllä hauskaa ole! Tytöt lähtivät takaisin Suomeen kahdeksi viikoksi.. ja se tuntuu ikuisuudelta. Kävin eilen aamulla hakemassa heidän avaimensa ja olisin voinut hypätä Bybanin (tram, joka kuljettaa meidät joka päivä keskustaan) eteen ja estää heitä menemästä. Mutta nyt minun täytyy kerätä sieluni sirpaleet lattialta, koota ne ja jatkaa matkaani eteenpäin vahvana. ; D

Heidi ja Maarit lähtivät pakettiautolla ajamaan Norjan ja Ruotsin läpi päämääränään Suomi ja Helsinki. He edustavat Norjan kouluamme KHiB:ta Helsingin Habitaressa. Matka on itseasiassa ekskursio sieltä kalustemuotoilun puolelta. Olisinhan minäkin sinne luultavasti voinut graafikkona lähteä (jos olisin perustellut hyvin ja aloittanut järjestelyt ajoissa), mutta olisiko se nyt sitten ollut kauhean antoisaa lähteä heti takaisin Suomeen, juuri kun tänne Norjaan pääsi asettumaan? Mieluummin vaikka tylsistyn pari viikkoa täällä yksikseni. Ihan oikeasti taidan tylsistyä, sillä yksikään kurssi ei ole vielä alkanut! Ensi viikolla pääsen vasta keskustelemaan opettajan kanssa. Toivottavasti tämä aika ei mene pelkäksi sormien pyörittelyksi ja kahvin keittelyksi.

Kuvat on otettu muutama päivä sitten kun roikuin tyttöjen mukana Habitare-järjestelyissä. Ensimmäisessä kuvassa voitte nähdä palasen huoneestani. Siitä ja koko kämpästä lisää myöhemmin! Seuraavassa kuvassa ollaan koululla suunnittelemassa kuumeisesti pakettiauton hakureissua... Kunnes opettaja ilmeisesti kyllästyi selittämään asiaa, kysyi minulta silmät pyöreinä, että "ovatko nämä tytöt aina tällaisia", ja ajoi meidät kollegansa autolla katsomaan, mistä tytöt voisivat seuraavana päivänä noutaa pakettiauton. Melkein olisi pitänyt videokuvata tuo koko reissu. Hahah. Repeilin takapenkillä opettajan ja tyttöjen väliselle, hmm, kettuilulle (kauniisti sanottuna).

Tilanteen koomisuutta lisäsi opettajan musta ja turvonnut silmä. Se on kuulemma jo ihan traditio koulun opettajien keskuudessa. Siis että jollain on silmä mustana.. just. Kun Maarit harmitteli oman ajokorttinsa hukkumista, opettaja totesi, että on hänkin ajanut 15 vuotta ilman korttia, eikä sitä ole mihinkään tarvinut, että "senkus vain ajat, kyllä ne poliisit sen voivat jostain järjestelmästä katsoa. Eikä sitä edes kukaan ikinä kysy." Lisäksi pari peltikolaria tuolla reissulla oli todella lähellä (Norjan kapeat ja mutkaiset tiet).

Täytyy kyllä nostaa hattua tytöille siitä, miten he ovat hoitaneet Habitare-asioita koulun puolesta. Soittoja Suomeen, puutavaran tilauksia ja maksuja omilta pankkitileiltä. Kevyesti sanottuna koululla saattaisi olla hieman hankaluuksia ilman näitä kahta suomalaista. Kaikki toimitukset on hoidettu todellakin viime tingassa. Kenties tämä on norjalaisten tapa hoitaa asioita. Olen kuullut, että he eivät turhia stressaile ;)

Sadepäivän kunniaksi (joita täällä Bergenissä ei tunnetusti ole, kröhöm. Googlettakaa vaikka "Bergen sademäärä") piti tietenkin mennä taas istumaan kahvilaan. Taidan juoda itseni vararikkoon näissä Bergenin ihanissa kahviloissa. Kannuksen murteella ilmaistuna: Ei oo muuten ihan kauhian ilimasta touhua.

Koin nostalgisia hetkiä kun kävin ostamassa prepaidin vanhaan Nokiaani, jonka omistin kymmenen vuotta sitten. Sieltä löytyivät kaikki legendaariset soittoäänet, mm. Avaimen Punainen tiili :D ja System of a downin Chop suey.. Huhhuh. Melkein pystyin muistamaan asioita joita tein kun puhelin soi. Voiko siitä tosiaan olla jo kymmenen vuotta?

Terveisin,
Henna