ikea, myös vaihto-opiskelijan paras ystävä

Home is where your heart stuff is.

Mitähän tästä kämpästä sanoisi. Mulla on kaksi kämppistä, kaikilla omat huoneet, yhteinen keittiö ja kaksi vessaa. Askeettinen, kapeat pimeät käytävät ja jyrkät kapeat portaat eri kerroksiin. Meidän solukolmio on nyt alkujärkytyksen jälkeen kuitenkin kuvailtavissa ihan hyväkuntoiseksi ja suht koht puhtaaksi. Aluksi koko kerrostalo oli ihan tyhjä ja aavemaisen hiljainen, en nähnyt muita kuin kämppikseni. Nyt tämä on alkanut pikku hiljaa täyttyä ja tuutorin mukaan osa tyypeistä on joutunut muttamaan pois, kun talo on ollut liian meluisa. Eli jännityksellä odotan mitä tuleman pitää. Katu, jolla tämä opiskelijakompleksi sijaitsee on suht iso ja vilkas katu, eikä niin kovin kaukana keskustasta. Ei kuitenkaan mikään kaduista kaunein tai parhainta asuinaluetta, enemmänkin vaikuttaisi siltä, että tällä alueella elää enimmäkseen opiskelijoita ja turkkilaisia.

Se onkin uudelle paikkakunnalle muuttamisessa ärsyttävää, että asuinalueiden maineesta on niin hankala saada selkoa. Sama juttu ollut aluksi niin Rovaniemellä kuin Tampereellakin. Ehkä tämä kaupunki pikku hiljaa tulee tutummaksi, niin että hiukan tietää mitä ja minkälaista on missäkin.

Siinäpä lähialueen Ikeat. Meidän valintamme oli Kaarst Ikea, kohde C.

Tosiaan ensimmäinen viikko oli aika mielenkiintoinen ilman minkäänlaisia keittiö- tai ruokailuvälineitä (onneksi oli Light My Fire -kit!), peittoa (ultrakevyt makuupussi sentään) tai tyynyä (auts, terveisin: niska). Kiertelin vähän kaupoissa, mutta en oikein jaksanut keskittyä kun oli niin paljon kaikenlaista hommattavaa ja paikallisen Sokoksen/Stockmannin 50€ tyynyt viimeistään saivat ajatukset kääntymään kohti Ikeaa. Siellä ainakin hinta- ja laatutaso olisi tiedossa ja saisi kaiken hommattua kerralla. Tuttu ja helppo Ikea kuulostaa aika hyvältä alkuhämmennyksen keskellä pyörivän vaihtarin korviin.

Meitä lähtikin lauantaina aikamoinen porukka shoppailemaan kun aika harva nyt oli pakannut mitään patoja tai kattiloita tai lautasia ja lentänyt niiden kanssa tänne. Oli ihan kätevää, että Ikealle oli oma junapysäkki. Junalla pääsi siis n. 300 metrin päähän tuosta sinisestä kuutiosta. Eikä matkakaan kestänyt kuin n. 40 minuuttia. Tai siis ei olisi kestänyt sen kauempaa, ellei me oltaisi vaihdettu väärään suuntaan kulkevaan junaan ja ajeltu 15 minuuttia kohti Düsseldorfia ja sitten odotettu takaisin kulkevaa junaa puolisen tuntia.

Nälkäisinä mentiin tietenkin syömään ensin. Olen kuullut, että ulkomailla elävät pohjoismaalaiset menevät Ikeaan syömään kun koti-ikävä, eli lihapullaikävä, iskee. Yhden viikon jälkeen en nyt voi ihan koti-ikävästä puhua, mutta siellä niitä köttbullareita kuitenkin napsittiin. Kansainväliset kaverit ei voineet käsittää puolukkahillo+lihapulla -komboa. Kuulemma outoa yhdistää suolaista ja makeaa. Ikean puolukahillo nyt onkin ihan liian sokerista. Tuosta Kaarstin Ikeasta voisi sen verran sanoa, että oli aika pieni ja ahdas. Tykkään enemmän Haaparannan versiosta, siellä on tilaa kulkea, eikä tarvitse jäädä jumittamaan väkimassoihin.

Siinä minä istuskelen ja nautin lämmöstä ja siitä, että tuo kärryllinen tavaraa saatiin pakattua niin näpsäkästi. Huomatkaa myös alavasemmalla näkyvä peili, sen kuljettaminen julkisissa oli hupia, kun ihmiset vaivihkaa tsiigailivat itseään :-D

Oma tuskansa/hupinsa oli tietenkin valita vain ne kaikista välttämättömimmät ja halvista halvimmat tavarat. Pari 50 sentin lautasta ja kuuden hengen aterinsetti jaettuna kolmeen pekkaan. Tyynyjen ja peiton kanssa hieman pröystäilin, kun otin vain ne toisiksi halvimmat kun olen tällainen pro-nukkuja. Saksassa muuten tyynyt ovat isoja. 80x80 cm tai sitten 40x80 cm. Jättityynyä on mukava öisin halailla.

Kassalla jouduin sitten ongelmiin maksamisen kanssa. Täällä ei ikinä tiedä, että käykö kortti (ja jos käy, niin millainen) vai pelkkä käteinen. Ikean ravintolassa kassatäti kuitenkin vakuutteli, että korttini on ihan ok asiasta tiedustellessani. Kassalla sitten taas täti vilkaisi korttiani ja sanoi, että heillä ei käy Visa, ainoastaan Mastercad (tai Maestro, en muista). Yritin siinä vimmatusti selittää, että korttini on credit/debit, että siinä on toinenkin toiminto, mutta ei vaivautunut kassantäti edes koettamaan. Sitten belgialainen kaverini tuli apuun ja maksoi kaiken puolestani. Maksun jälkeen huomasin, että olin vahingossa ostanut vain pienen sinisen kassin ja tavaran määrä näytti kassin kokoon nähden aivan mahdottomalta. Hiukan rupesi se sekoilu jo ahdistamaan ja ärsyttämään, mutta hätiin ryntäsi neljä vaihtarikamua ja pian astiani oli kääritty paperiin, tavarat pakattu kassiin ja peittorulla viritetty kiinni selkäreppuun. Hyvä mieli! :-) Siellä me tytöt sitten istuimme ulkona 30°C helteessä ostoksinemme odottelemassa, että pojat saisivat shoppailtua (joskus näinkin päin). Junamatka takaisin sujui sen tavaramäärän kanssa yllättävänkin vaivattomasti (johtui ehkä siitä, että vaihdoin yhden kaverin kanssa kantamuksia, kun hän avuliaana lupautui kantamaan omat painavemmat ostokseni :-D).

Myönnetään, että aivan kaikki ostamani ei ollut aivan ehdottoman välttämättömän tärkeää. Kyllä, tulisin toimeen ilman valkoista muoviruusua, tuoksuvia kiviä tai omenanhajuista potpourria punoskorissa, mutta jos muutamalla eurolla saa tämän huoneen ihan pikkuisen kivemmaksi ja siten paremman mielen, niin mielestäni ne ovat ihan hyvin käytetyt pari euroa.

Koska totuus on kuitenkin tämä:

Liebe Grüsse,

Noora