saksalainen opastus saksalaisuuteen: kaljaa ja wurstia

Kaukana kotoa. (maamerkki kukkulan laella Aachenissa)

Olipahan kiireinen viikko. Tiistaina oltiin Düsseldorfissa, keskiviikkona Aachenissa, torstaina Kölnissä, perjantaina Mönchengladbachissa ja lauantaina Bonnissa (ja vähän Kölnissä) (ja myös Mönchengladbachissa). Krefeld ei totisesti ole maailman keskipiste, mutta kaikki edellämainitut sijaitsevat alle 100 km päässä ja junalla kulkee opiskelijakortin kanssa mielin määrin, niin mikäpä siinä. Vaikka lauantai-iltana alkoikin jo tuntua siltä, että asuu junassa (tuli mieleen Berliinin ekskursiomme ja metro).

Viiksiä Aachenissa

Se kyllä tuli todistettua, että paikallisen oppaan kanssa kaikki on paljon helpompaa ja kohteista saa enemmän irti. Olemme olleet onnekkaita, kun porukasta löytyy ystäviä, joilla on saksalaisia ystäviä. Nyt en siis aio selostaa, mitä noissa kaupungeissa tuli tehtyä ja nähtyä, vaan kertoilla pari rändömiä faktaa siitä, mitä on tullut opittua Saksasta, saksalaisista ja saksalaisuudesta.

Olin kuullut villejä huhuja siitä, että saksalaiset miksailevat innokkaasti juomiaan. Berliinissä kaljalimusekoitukset löytyivät kyllä menusta, mutta täällä vasta ensimmäisen kerran maistoin, kun etkoillessamme paikallinen Irene joi kaljaa+limonadia = Radler. Sekoitussuhde juomassa on n. 50/50. Radleria voi juoda esimerkiksi siksi, että halvimmankin pilsnerin maku peittyy kivasti sitruunalimonadin alle. "Yllättäen" suosittu myös teiniväestön keskuudessa. Radler maistuu kuitenkin myös aikuisemmalle väestölle ja on kesäaikaan kuulemma suosittu juoma ja janonsammuttajan maineessa. Täytyy myöntää, että ei ollut niin pahaa, miltä kuulostaa. Pelkkä sitruunalimukka siinä maistui, yllättävän freesin makuista siis. Juoman nimi tarkoittaa pyöräilijää. Kalja+kola= Diesel ja kalja+fanta= (tällä oli jonkun likaisen joen nimi).

Etkoilta siirryttiin klubille osan matkaa raitiovaunun kyydissä. Kaduilla juominen ei ole kiellettyä, joten mukaan napattiin muutama Wegbier = matkakalja. Sen sijaan julkisissa kulkuneuvoissa ei ole lupa juopotella, mutta pullot saavat toki olla mukana. Niiden täytyy vain olla avaamattomina ja "piilossa" eli laukussa tms. Oli myös hyvä tietää, että ilta kahdeksan (vai yhdeksän?) jälkeen raitiovaunulla kulkiessa tulee käyttää etuovea ja näyttää lippua, päiväsaikaan ei kummallakaan ole väliä.
Klubilla juotiin Becksiä pullonsuusta. Hinnassa oli yhden euron pantti, eli kun tyhjän pullon kävi palauttamassa takaisin tiskille, sai euron takaisin. (Ja sen pystyi sitten kivasti käyttämään uuteen pulloon, eikun..?) Kuultiin myös villiä huhua, että joissain paikoissa klubbaillessa pullokalja olisi myös siksi hanabisseä turvallisempi vaihtoehto, että kiireisimpinä aikoina olutlasit/tuopit vain huljautettaisiin kuumassa vedessä ja sitten oltaisiin taas good to go, mutta tälle ei olla löydetty vielä vahvistajaa.

Tässä teille kastikkeeseen hukutettu Schnitzel. Kuva, asettelu ja kohde itsessään ovat aika kammottavat, täyttä tavaraa. Schnitzel on siis possun (tai broilerin) lihaa litteäksi lintattuna, leivitettynä ja paistettuna. Hyvin yleinen ruoka täällä. Yleisimmät toverit lienevät ranuliinit ja kastike. Kuvan Schnitzel oli ensimmäiseni, eikä nyt niin kovin hyvä. Uskon, että parempaakin se voisi olla. Ranskalaisista en tykkää, ihmeellinen pakollinen paha. Jätin ne lautasen reunalle omaan arvoonsa. Kuvan Schnitzelin söin Aachenissa, joka on niin lähellä Belgian rajaa, että kännykkään tupsahti hintatietotekstiviestit. Belgialaiset ovat kuulemma suuren suuria ranujen ystäviä ja siellä saa ranskalaisensa tilata mm. perunalajikkeen mukaan. Koska oltiin niin lähellä rajaa, Aachenistakin olisi kuulemma löytynyt gourmetranukioskeja. Ehkä Belgiassa mun täytyy antaa ranskalaisille vielä yksi mahdollisuus.

Tässä on Aachenin erikoisperinneherkku Printen. Sillä on oma nimi, kun on kuulemma ihan ainutlaatuinen lajissaan tämä herkku. Printenejä myytiin todella suloisessa puodissa, jossa oli ihan joulun tunnelma. Aachenin joulumarkkinat ovat varmasti todella nätit, tahtoisin mennä poikkeamaan! Itse Printen taas oli piparia. Kovempaa ja siirappisempaa kuin suomiserkkunsa, mutta piparia se oli. Hyvää siis, vaan en ihan ymmärrä miksi niin spesiaalia.

Paikallinen opas on hyvä esimerkiksi siksi, että ilman paikallista opasta olisin jäänyt ihmettelemään, mikä on kammottavalta mädiltä kananmunilta haisevan lähteen tarina. Nytpä tiedän, että Aachen on kylpyläkaupunki ja tuo löyhkäävä vesi kerrassaan ihmeitä tekevän terveellistä. Nam! (en maistanut, haisi niin pahalta, oikeasti)

Bratwurst im Brötchen, eli bratwursti sämpylässä. Mentiin Kölnissä perinteiselle wurstikiskalle ja saksalaisen oppaamme avustuksella pyysimme sen kaikista perinteisimmän wurstin ja tämmöinen mötkö sieltä tuli. Ihka ensimmäinen saksalainen bratwustini! Aika tuhtia tavaraa on. Saksalaisen wurstin ei mitään jauholenkkiä kyllä pitäisi ollakaan. Bratwursti ei nyt heti ihan ykkösherkuksi noussut, mutta sitten Bonnissa taas ostettiin torilta Currywurst mit Brötchen, eli makkara paloiteltuna currykastikkeen ja sämpylän kera, ja se taas oli yllättävän hyvää. Mä en ole mikään makkara- tai kaljaihminen, mutta huomaattekos vain mistä tässäkin kirjoituksessa olen puhunut. Kaljasta en ole Suomessa ikinä kummemmin välittänyt, mutta täällä kalja ilmeisesti on hyvää (ja halpaa ainakin, se voi olla myös syy) ja voin sanoa siitä tykkääväni. Jos sama kehityksen kaari jatkuu wurstien kanssa ja musta sitten tuleekin kalja- ja makkara-noora, niin mut sitten varmaan kieritetään kotiin täältä.

Nyt kun ruuasta ja kaljasta on jauhettu, niin mennäänpä saksalaisten miesten kanssa perinteiseen panimoravintolaan Kölnissä. Kokemus oli varsin viihdyttävä, mutta myös kuin suoraan jostain sanakirjan sivuilta kohdista "saksalainen ruoka" "juomakulttuuri" ja "pöytätavat".

Alkupalan (raakaa jauhelihaa sämpylän päällä kera raa'an sipulin ja pippurin) jälkeen kölniläinen nälkäinen oppaamme tilasi Haxen, eli tuon yllänäkyvän valtavan suuren lihakimpaleen, joka on peräisin vissiinkin sian takajalasta. Näky oli mielestäni kuin täkäläisen ruokakulttuurin tiivistymä hitaasti uunissa paistettuna ja glaseerattuna, joten pyysin saada ottaa siitä kuvan.

  

Itselläni Bratwurst vielä tuntui mahassa, joten tilasin vain tällaisen kahvikupillisen gulassikeittoa, joka oli kyllä oikein hyvää. Seurueemme yksi suomityttö oli armoitetusti päässyt istumaan kahden saksalaismiehen väliin ja heidän kesken vallitsikin kaunis ystävyys ja avunanto. Suomitytön taistelu lihan ja perunadumplingien kanssa päättyi saksalaismiesten avustuksella voittoon. Eli kyllä, tuon lihanpalan jälkeen saksalaismies keräsi voimansa vielä puolikasta pihviä varten ja toisella puolella istuva saksalainen kuulemma oli suuri perunadumplingien ystävä (sellaisia tennispallon kokoisia jännän sitkaita palleroja), joten juuri kun tarjoilija oli viemässä suomineidon lautasta pois, hän nappasi viimeisen dumplingin itselleen. Tarjoilijalla ja pojilla synkkasi hyvin, joten tarjoilija toi takaisin tullessaan oman kannullisen kastiketta viimeistä dumplingia varten, joka melkein mahtui kokonaisena germaanimiehen suuhun (kaunista, oi kyllä!).

Kölsch, Haxe, Kartoffeln und Sauerkraut ja onnellinen saksalainen mies.

Ruuan kanssa kuuluu tietenkin juoda olutta, mitäpäs muuta. En ole suuri oluttietäjä, mutta tässä muutama viisauden helmi: Peruskalja, se on Pilsneriä. Kuvassa näkyvä neste taas on Kölschiä, Kölniläistä erikoisuutta, joka on hieman tummempaa väriltään. Maultaan se oli mietoa ja raikasta ja totesin, että tätähän voisi juoda kuin vettä. Näinhän asia olikin, ja paikallinen oppaamme sen todisti käytännössä.
Kun lasisi on tyhjä, tarjoilija vaihtaa sen automaattisesti uuteen ja merkitsee juotujen Kölschien määrän tukkimiehen kirjanpidolla lasinaluseen. Kaljan tulo siis jatkuu jatkumistaan, kunnes asetat lasinalusen tyhjän lasin päälle, se merkitse, että nyt saa riittää. Voit myös pelata juomapeliä nimeltä kellon ympäri, eli kitata Kölschiä niin kauan, että tukkimiehen kirjanpito yltää ympäri koko lasinalusen. Muista silti kaiken aikaa mitä olet juomassa, sillä on olemassa myös toinen samankaltainen kalja, nimeltään Alt. Ja jos Kölnissä menet tilaamaan Altia, se on iso iso moka. Tai Kölschiä Altin alueella (en enää muista varmaksi mikä se oli, täytynee ottaa selvää, että säästyy vahingoilta).
Saksalaiset siis tykkäävät syödä ja siirtyä siitä heti juomaan saman pöydän ääressä. Juopottelu ravintolassa ei kuitenkaan välttämättä aja vararikkoon, sillä lasillinen Kölschiä oli alle 2 €, ehkä 1,60 €? Kalja on monessa paikassa vettä halvempaa. Itse asiassa Saksassa on olemassa sääntö, jonka mukaan alkoholi ei saa olla ravintolan halvin juoma. Siksi menuun on ollut pakko lisätä yksi olustakin halvempi särvin. Yleisiä vaihtoehtoja ovat kuulemma maito ja hapankaalimehu, ko. paikassa se oli rypälemehu.

Yhden juomakulttuuriin liittyvän tavan olen vielä kuullut, mutta tästä kuulin vasta viime perjantaina, joten kaikki on jo menetetty. Laseja kilistellessä on kuulemma ehdottoman tärkeää säilyttää katsekontakti vastapuolen kanssa, sillä muuten kohtalona on seitsemän vuotta huonoa seksiä.

Guten Appetit ja Prost!,

Noora