1. matkapäivä, eli kuinka oikein pääsin tänne

Voisinkin vähän kertoilla siitä, miten se matka tänne Krefeldiin oikein meni vielä kun se on tuoreessa muistissa. Ihan ensimmäiseksi, katsokaa nyt tuota sänkyä! Hilton Airportissa oli ehkä muhkein hotellisänky ikinä ja sen seitsemän tyynyä ihan vain minulle! (Täällä mulla ei ole vielä yhtään tyynyä, niska kiittää...) Ehdin kuitenkin nukkua vain muutaman vaivaisen tunnin, sillä heräsin siinä hiukan kolmen jälkeen. Rinkka selässä, matkalaukku toisessa ja reppu toisessa kädessä lähdin kävelemään kirpeässä yöilmassa kohti Terminaali ykköstä. Check-Innissä oli tympeää palvelua ja kaoottinen ryhmä tungeksivia ulkomaalaisia, joita yhden suomalaistytön kanssa siinä silmät väsymyksestä ristissä päivittelimme.

Turvatarkastuksen jälkeen päädyin tällaiselle Helsinki Design Capital suomituolidesign-alueelle. Istuin Harri Koskisen pyörivälle k-tuolille (supermukava, kelpaisi!) hetkeksi miettimään, että mihis sitä nyt oikein ollaan menossa. Muotoiluopiskelijan pitää saada annos designia heti siinä viiden aikaan aamulla?
Design-hetken jälkeen jatkoin matkaa ja törmäsin samaan suomalaistyttöön. Päätettiinkiin mennä kahville (vaihtui vissyksi) kun aikaa oli. Selvisi, että meillä oli sama lento ja sama matkan tarkoitus; molemmat oltiin lähdössä vaihto-opiskelemaan. Jatkolento sentään oli eri, Johanna oli menossa Madridiin. Istuttiin siinä höpisemässä kun aikaa oli ja olipahan ihanaa saada sellaista viime hetken vertaistukea ja juttuseuraa. Johanna Jyväskylästä, jos eksyt lukemaan tätä, niin kiitos niistä aikaisen aamun hetkistä! :-)

Lento oli Kööpenhaminan Kastrupissa siinä kahdeksan maissa ja seuraava kohti Düsseldorfia lähti vasta yhdentoista jälkeen, joten siinä oli muutama tunti tuhlattavana. Kauppoja olisi ollut vaikka kuinka (mm. kaikki tanskalaiset muotimerkit), mutta mitäpä niissä olisin pyörinyt. Sen sijaan nälkä alkoi olla, kun tyhjin vatsoin olin liikenteessä.

Tallustin Joe & The Juiceen, missä neljä kaveria blendasi hedelmämehuja älytöntä vauhtia. Siellä omenat vain lenteli ilmassa. Tilasin omenaa, vadelmaa ja banaania sisältävän "Pick Me Up:n". Meininki oli sama kuin Starbuckseissa, eli tilatessa kysyttiin nimeä. Kassapoika kysyi "Laura?" ja vastasin uudelleen "No, Noora with an N". Valmista juomaa sain hakea nimellä Naora....

Kööpenhaminan lentokentällä ei ollut ainakaan yhtään Helsinki-Vantaata halvempaa ja yritin etsiä aikaisin aamulla auki olevien ruokapaikkojen valikoimasta jotain järkevää. Ei tehnyt mieli tanskalaista viineriä, niin ostin lohipatongin. Hinta oli jotain 7€. Aamupalan jälkeen tallustin lähtöportille ja käperryin huivin alle nukkumaan.

Düsseldorfin lentokentällä olinkin ensimmäistä kertaa hiukan hukassa. Tiesin, että sieltä pitäisi päästä junalla Krefeldiin, mutta minulla ei ollut hajuakaan miten ensinnäkin päästä koko juna-asemalle ja mikä juna pitäisi valita. Tulin siihen tulokseen, että tämä päivä näköjään eletään täytetyillä sämpylöillä ja ostin mozzarellapatongin tuumaustauolle. Hinta oli ehkä 3€. Berliinissä sitä hämmästeltiin, kun leipomoiden täytetyt sämpylät maksoivat vain muutamaa euroa. Halvempi ruoka on ihan jees asia!

Pääsin kaikkine tavaroineni sky trainilla lentokentän juna-asemalle ja siellä info-tiskin mies ystävällisesti tulosti minulle paperin, jossa luki junat, joilla minun piti päästä perille. Kaikki hyvin tähän asti siis. Ehdin jopa huomata, että täällä päin liikennöi VRR, vielä en tosin ole saanut selville millaista extraa tuo yksi R-kirjain tuo Suomen serkkuun verrattuna. No kaikki kosahti siihen, että laiturin elektroninen infokyltti ei ollut toiminnassa, enkä ehtinyt kiiressä lukea saapuvan junan nimeä. Ymmärtääkseni minun olisi pitänyt hypätä yhtä minuuttia myöhemmin saapuvaan junaan? :-D Tajusin mokan noin 10 sekuntia junaan astumisen jälkeen ja hyppäsin sitten ensimmäisellä pysäkillä pois keskellä ei mitään. Näytin ilmeisesti hukassa olevalta, koska eräs saksalaisnainen tuli kysymään tarvitsenko apua ja ohjeisti ystävällisesti, että seuraava juna takaisin päin tulisi n. 10 minuutissa.

Takaisin lentokentän juna-asemalla siis. Aikataululistassa ei lukenut Krefeld yhdessäkään kohdassa ja info-tiskin jono kiemurteli oman aikatauluni rajojen ulkopuolella. Luotin sitten siihen, että alkuperäisestä junanvaihtopaikasta olisi muitakin yhteyksiä ja otin suunnaksi sen. Junassa yksi vanhempi turkkilaismies ensin teki minulle penkillä tilaa, sitten kyseli koko matkan kaikenmaailmaista Suomesta ja mun matkastani, mutta kertoi myös, että ihan oikeaan suuntaan olin menossa. No hypätessäni pois junasta, sama turkkilaispappa jäi myös pois, kantoi matkalaukkuni alas portaita infotaululle asti ja näytti minulle oikean junan. Ja kun kapusin ylös kutoslaiturin portaita yksi saksalainen kysyi voiko auttaa ja kantoi laukkuni ylös laiturille. Kyllä oli autettu olo!

Perillä Krefeldissä odottelin hetken tutoria, joka vei tänne kämpälle (karu, voi huh huh) ja sitten ostamaan internet-kaapelia (wi-fi olis ollut super, mutta toimiva netti heti valmiina oli myös sehr gut). Kello oli jo jotain ylitse viiden ja kolmelta heränneenä koko päivän matkustaneena aloin olla aika loppu. Niinpä huristin sitten tramilla yhden pysäkin ohi. Ja näytin ilmeisesti jälleen kerran jotenkin eksyneeltä, koska tälläkin kertaa yksi nainen opasti mistä kohtaa pääsen hyppäämään oikeaan tramiin ja sitten hän jutteli niitä näitä ja kirjoitti minulle puhelinnumeronsa lapulle ja sanoi, että soita jos tulee ongelmia!
Että sellaisella pienellä avustuksella pääsin tänne asti! Ensivaikutelma tästä kadusta, jonka varrella asustan oli kumma kyllä Tammelan puistokatu Tampereella. Eli katu, jonka varrella asustin viime kesänä. (Sielläkään ei se kämppä mikään suloisista suloisin ollut.) No alla olevasta kuvaparista voitte vertailla :----D