Kuulumisia ja matkamme Puconiin

Kesäloma on tullut päätökseen ja uusi lukuvuosi pyörähtänyt käyntiin.  Sen kunniaksi tulinkin ryöstetyksi ekan koulupäivän jälkeen. Tuli semmoinen olo, että heti jos en ole täydellisessä valmiustilassa niin varas iskee kiinni. Yleensä puristan laukkuani kynsin hampain missä vain liikunkin, kahvilassa se on aina sylissä ja niin pois päin. Tällä kertaa huomioni herpaantui muutamiksi minuuteiksi kun olin tapaamassa kaveria ja pian huomaismme, että laukku on lähtenyt kävelemään. Oliko varas seurannut minua jo pidemmän aikaa, "häseltävä gringa kadulla, kohta isken" vai miten tämä homma toimii? Tai sitten ne liikkuvat tiuhaan tahtiin ja bongailevat houkuttavan näköisissä paikoissa olevia laukkuja ja vievät ne alta aikayksikön. 

Harmi on sekin kun varas ei saanut vietyä minulta oikein mitään arvokastakaan, turha ryöstö. Halpa puhelin, vanha laukku, 10 euroa käteistä, Suomi-espanja-sanakirja ja avaimet, jotain pientä rojua pohjalla. Onneksi olkoon, sillä ei kyllä ruokita perhettä. En ole ennen tullut ryöstetyksi näin, se oikeastaan tuntuu yllättävän pahalle. Vaikka kyseessä onkin vain kasa materiaa, asia jotenki ahdistaa. Laukku on aina henkilökohtainen ja tuollainen ihmiseltä suoraan ryövääminen tuntuu jotenkin paljon julmemmalta kuin vaikka polkupyörä, joka on yön aikana kadonnut pihasta. Kaikki varastaminen ärsyttää suunnattomasti mutta  erityisen raakaa tämä peli on täällä Chilessä kun kännyköitä revitään suoraan kädestä, koruja on revitty kaulasta ja hulluin kuulemani tarina ovat korvakorut jotka lähtivät suoraan korvista jättäen korvat taakseen valumaan verta. Törkeää. Törkeää. Törkeää. Hyi varkaat hyi, hävetkää.

Lukuvuoden aloittaminen tuntuu paljon paremmalta nyt kun huomaa miten espanjanpuhuminen on kehittynyt vuoden mittaan. Tuntien lopussa ei enää tunne niin kovaa väsymystä, opettajan puhetta ymmärtää vaikka keskittyminen välillä herpaantuisiksin. Kaikki käy paljon helpommin kun ei tarvitse erilaisia tilanteita varten rakennella päässään lauseita valmiiksi vaan ne tulevat jo sieltä melkein itsestään. Kehitystä on siis tapahtunut, iloitkaamme siitä! 

Olin aina halunnut käydä Etelä-Chilessä, pohjoinen kun on jo tutkittu. Päädyimme lähtemään tyttöporukalla Puconiin, joka sijaitsee noin 12 tunnin ajomatkan päässä Santiagosta. Torres de Paineen asti olisi ollut haluja mutta jotain kohteita on kai jätettävä seuraavaa kertaa varten, on sitten hyvä syy palata Chileen.

Pucon oli todellakin paikka minun mieleeni. Raikas ilma, metsää, aktiviteetteja, järviä, rauhallisuutta, jotkin paikat muistuttivat jopa kotimaasta. Kylässä oli siinä mielessä samanlaisuutta San Pedroon, että sekin oli aikalailla rakennettu turismille. Erilaista toimintaa järkkääviä matkatoimistoja oli lukemattoman monia ja miksipäs ei, Puconissa oli mahdollista harrastaa melkeen mitä vaan, rajumpaa ja kesympää. Me päädyttiin ratsastusretkelle vesiputousten luokse sekä vaellukselle vuorille. Minut sai Puconiin halu nousta alla näkyvän tulivuoren huipulle. Meillä oli kamat valmiina toimistolla odottamassa ja eväät ostettuna mutta epäonneksemme toimisto ilmoitti aikaisin aamulla, että kyseisenä päivänä ei voinut nousta vuorelle epävakaiden sääolojen vuoksi. Siitä masennuksesta olikin vaikea aloittaa päivä hyvin mielin uudelleen ja tyytyä metsävaellukseen... 

Mulle henkilökohtaisesti mielettömin kokemus oli ratsastusreissu vesiputoukselle. Opas oli todella salaperäisen olonen eikä oiken kertonut minne oltiin menossa eikä muutenkaan juuri murehtinut missä niiden turistien hepat oikein menee. Tiedettiin, että joku vesiputous jossain on mutta suuria odotuksia meillä ei kellään ollut, haluttiin vaan ratsastaa. Noh, meidät vietiin viidakkoon! Joka oli aivan erilainen paikka kuin mitä muu Pucon, se sijaitsi paikassa jonne pääsi hyvin hevosella, sitten hevoset piti hylätä hetkeksi ja laskeutua alas kosteaa viidakkopolkua putouksen luokse. Ei oltu uskoa silmiämme kuin päästiin alas, katsoin vain opasta ja sitten putousta ja taas opasta ja putousta enkä meinannut ymmärtää minne oltiin oikeen tultu. Oltiin keskellä viidakkoa putouksen alla ja nähtiin kolibrin tapaisia lintuja. Meitä oli vain viiden hengen porukka joten saatiin olla rauhassa ja ilman suurempaa kiirettä. Paikka oli mieletön. 

...Ja kolme päivää puconissa oli aivan liian vähän!

Tämä kuva siksi, koska tuntui kuin olisimme olleet Suomessa. Rintamamiestalo ja kaikki!

Vaelluksella nähtiin lampaita, mää

Viidakon keskellä piilevä vesiputous!