Ekaa kertaa ihan yksin?

Terve!

Itsenäisyysrientojen jälkeen väittäisin, että on alkanut muodostua ihan oikea arki. Olen keskittynyt opiskeluun ja tehtävää on ollut paljon, tullut pari yötäkin valvottua niitä tehdessä. Toisinaan opettajat on tosi tarkkoja tehtävien suhteen, sitten on näitä kursseja, joilla saa aina arvailla, että tuleekohan se proffa ollenkaan paikalle. 

On tehnyt hyvää tulla tänne maailman toisen puolen miettimään, että mitä sitä oikeasti haluaa tehdä tässä elämässä. Kyllä täällä väkisinkin kasvaa kun turvaverkko otetaan kokonaan pois ja laitetaan yksin suurkaupunkiin porskuttamaan. En ole varmaan koskaan viettänyt näin paljon aikaa yksin kun mitä täällä. Aina ennen olen asunut jonkun kanssa, perheen, kämppiksen tai poikaystävän. Nyt ensikertaa yksin. Olen toki saanut uusia ystäviä täälläkin, mutta se on erilaista. Tutustuminen on vaikeampaa kun kielimuuri ja kulttuurierot puuttuvat peliin, keskustelu on väkisinkin hieman pinnallisempaa mitä se ehkä muuten olisi. Mutta yksinolo on tehnyt hyvää. Todella hyvää. Myös taiteellinen minäni kukkii kun joutuu vähän kärvistelemään ja totuttelemaan uuteen tilateeseen. Olen täällä jotenkin erityisen motivoitunut graafisen suunnittelun saralla, tuntuu että insipiroidun joka päivä jostain.

Asun tämmöisessä tooosi korkeassa kerrostalossa, olen itse kerroksessa 21. Pitää laittaa kuvia kun äiti ja isi ei tuukkaan kattomaan. Meidän talon alakerrassa on aina vartijat, jotka istuu siellä päivät pitkät ja vartioi. Niin, ja availee ovia sillon kun teknologia pettää. Mikä on tavallista. Meidän talossakin kun on niinkin hieno systeemi, että sisään mennään sormenjälkitunnisteella. Se on sitten ihan tuurista kiinni pääseekö sisälle, joskus toimii joskus ei. Öisin saa pitää peukkuja, ettei vartija ole torkahtanut tuoliinsa jos teknologia pettää.

 Vuokran maksan kerran kuussa käteisellä vuokranisännälle, sekin on tavallinen toimintamalli täällä. Tapaan hänet kuukausittain ja hoidetaan maksut pois alta. Ihan hauskaa, mutta pitää aina sopia aikataulut molemmille sopiviksi, siivota... ja käydä nostamassa vielä käteistä. Ei muuten olisi vaiva eikä mikään mutta sitä on jo tottunut verkkopankin tarjoamaan helppoon elämään.  

Espanjankieli luistaa jo paljon paremmin! Mutta olen huomannut että alussa jaksoin paljon enemmän nauraa virheilleni ja puhuin vaan menenmään, meni se sitten kieliopillisesti oikein tai ei. Mutta nyt kahden kuukauden jälkeen olen alkanut kriittisemmäksi. Harmittaa jos ei osaa sanoa jotain, eikä naurata jos aikamuoto menee mönkään. Pitää päästä eroon näistä estoista, ei tee hyvää. Otan myös paineita oppimisesta, mitä jos en kehitykkään tässä? Kaikki sanoo, että jossain vaiheessa kielikupla puhkeaa ja alan ymmärtää, mutta entä jos en, apua.

Tämä chilen espanja tuli myös aivan yllätyksenä, tämä ei olekkaan espanjaa! Tämä on chileä! Meni opiskelu aivan uusiksi, kyllä ne ymmärtää kun niille puhuu sitä espanjaa mitä on kirjasta lukenut mutta takasin ei tule mitään sinnepäinkään. Saatiin koulusta semmonen paperi missä oli chilen käytetyimpiä slangi-sanoja. Niitä on ollu varsin hauska lueskella, kun vielä oppisi käyttämään oikeessa paikassa niin, bueeeno! Välillä innoissani pänttään niitä ja käytän, joskus menee nappiin joskus ei. Viimeisin kokeiluni päättyi palautteeseen:" Mummot käyttää tommosia sanontoja." Toisaalta kokemuksieni perusteella chileläiset mummot on olleet ihan viileitä. Nora kenen luona asuin kuukauden, hänellä oli varsin menevä sosiaalinen elämä, millon lastenlasten luona, millon casinolla, joskus oli talo täynnä sakkia iltateellä. Eräissä juhlissa toinen isoäiti oli tuonut mukanaan kotitekoista pisco souria ja sammahti sen vaikutuksen alaisena loppuillasta pöydän ääreen. Ikä on vain numero! 

Hiljattain selvisi myös, että chileläiset toverini ovat innokkaita kääntämään blogiani google translatorilla. Ne on tosi uteliaita siiten miten niiden maata tulkitaan ja mitä siitä kirjotellaan. Muunmuassa roskakasasta yliopiston edessä tuli palautetta! Mutta kukaan ei loukkaantunut, kaikki hyvin. On pitkä lista asioista mitkä Chilessä pistää silmään, olen kirjottanut niitä ylös, etten unohda niitä kun tässä alkaa jo tottua kaiken maailman kummallisuuksiin. Pari sarjakuvaakin on saattanut syntyä, nähtäväksi jää kehtaako niitä julkaista. Ja kuka sitten sanoo ja mitä? Onhan noita kulttuurikoodeja tullut pari kertaa puitua, kun joku on ymmärtänyt jotain väärin. Eikä itsekään aina tiedä  miten joku asia pitäisi tulkita. Saan jatkuvast kuulla, että oon tosi kylmä ihminen vaikka miten yritän olla mukana ja sosiaalinen, silti ei aina auta. Kylmä tyttö napapiiriltä! Chileläiset muuten tykkää majoneesista. Mun koulukavereillakin on sitä repussa aina varoiksi mukana, jos tulee himo. Ja kaupassa on kokonainen hylly ihan sitä varten. 

Tällaista tälläkertaa, 

Rakkain terveisin,

Evastina Tikkala