Todos los santos en Pichilemu!

Paljon paljon kukkia!

Hei taas, pitkästä aikaa. On ollut vähän kiireitä ja laiskuutta ilmassa, en ole jaksanut paljon kirjotella. Nyt yritän skarpata! Käytiin viime viikonloppuna Pichilemussa porukalla, kun taas kerran oli pidennetty viikonloppu. Niitä tuntuu olevan melko tiheästi. Nyt oli kyseessä kaikkien pyhien päivä (Dia de todos los santos), jonka kunniaksi ihana Saara oli nähnyt vaivaa ja varannut meille hostellit ja bussimatkat valmiiksi. Hostelli oli varattu vain meikäläisille koko viikonlopuksi. Santiagosta Pichilemuun meni bussilla 3-4 tuntia, ruuhkasta riippuen. Oli mukava päästä taas merenrantaan. Ilma on siellä niin uskomattoman paljon raikkaampaa. On sääli miten Santiagosta tekee yhden kauneimmista kaupungeista sitä ympäröivä Andien vuoristo, joka samalla sulkee sen niin, ettei ilma pääse vaihtumaan ja muodostaa täten sen yhden suurimmista ongelmista: saastesumun. Kuulin luokkatovereiltani joskus aikaisemmin, että Santiagossa takkatulen pitäminen on kiellettyä, koska se tekisi kaupungista yhä sumeamman.

Hostellin ovella

Pichilemun hostelli oli kyllä mahtava. Paljon tilaa, grilli, keittiö, hyvä porukka, kaikki kohdallaan! Lyhyt matka rannalle ja niin edelleen. Hostellin omistajaa ei vaivannut nuorison mekkaloinnit, oli vaan mielissään ja räpsi sadoittain kuvia, kuulemma promo-matskua facebookkiin. Mielenkiintoista. Hostellissa pyöri myös eräs todella kaunis katukoira, joka piti lattiat siistinä ruoanmuruista. Kaikenkaikkeaan Pichilemusta jäi vaikutelma, johon kuului rosoisuutta, rentoutta, turisteja, värejä, ystävällisyyttä, merituulta, aurinkoa, ulkoaktiviteetteja ja kukkia ja surffaajia. Kaupunkia ympäröivät metsät muistuttivat erittäin paljon suomen metsiä havupuineen. Hieman kuivempia, mutta samanlaisuutta oli havaittavissa.

Lähikaupassa lapsi ja kananen

Tietysti oli pakko päästä kokeilemaan myös surffausta! Ranta oli täynnä ihmisiä surffikamppeiden kanssa ja kamppeita vuokraavia paikkoja oli monia. Kiertelimme hetken tyttöjen kanssa ja päädyttiin erääseen surf-kouluun, josta vuokrattiin märkäpuvut, laudat sekä opettaja. Märkäpuvun päällepukeminen olikin sitten semmoinen missio, että ei hyvää päivää. Se on sellaista kuvamateriaalia, joka ei kuulu tänne. Siitä sitten laudat matkaan ja mentiin aluksi kuivaharjoittelemaan rannalle. Vähän lämmittelyä, jumppaa ja venyttelyä ja seisomaannousua laudan päällä. Sitten ei kun pulikoimaan.

Raskain vaihe oli vastustaa aaltoja ja uida syvemmille vesille kun aallot tulivat välillä päin aika kovaa, merivettä meni väkisinkin suuhun. Tai no, kokoajan siinä jalat pohjaan ylsi onneksi. Mutta itse surffaaminen ei ollukaan niin vaikeaa mitä olin kuvitellut, lauta oli sen verran iso, että se pysyi vedenpäällä melko vakaana. Myös aikaa nousta seisomaan oli aika paljon. Olin kuvitellut, että pitää löytää oikea hetki ja jos sen missaa niin se on sitten siinä. Opettaja auttoi kyllä aallonpäälle pääsyssä sen verran, että työnsi meille vauhtia matkaan.

Nyt on sitten surffauksen alkeet käyty läpi, se oli kivaa! Haluan uudestaan! Aallot oli isoja, mutta ei niin isoja, että niiden päällä olisi kerennyt kauaa ratsastaa. Olisi ollut kiva koittaa vielä vähän isommilla. Muutamia kertoja onnistui pysymään hyvin laudalla, ensikerralla toivottavasti vielä paremmin! Jäin koukkuun, se on selvä. Mutta ähh, mäkäpuvun pukeminen ja riisuminen... rankkaa!

Kuuma surffaajamies pääsi nettiin

Menoa ja meininkiä hostellissa

Hostellissa meillä oli erittäin kansainvälinen meininki, siellä sitten kuunneltiin vähän musikkia eripuolelta maailmaa ja tanssittiin yömyöhään. Meitä oli suomalaisia, saksalaisia, ranskalaisia, argentinalaisia, kolumbialaisia ja brasilialaisia, toivottavasti en unohtanut ketään. Sitä tulen kaipaamaan suomessa, että miehet osaa täällä oikeasti tanssittaa. Saksalaiset pojat sai kolumbialaisilta vähän opastusta.

Vikana päivänä poltin itseni rannalla. Mulla oli 25 kertoimen aurinkorasvaa, joka sai lähinnä vahingoniloiset naurut osakseen, "Ei tuo riitä mihinkään! 50:stä vähintään pitää olla!" Ja se tuli todistettua sitten ihan itse, bussimatka oli kivulias palaneella selällä ja takareisillä... ai, ai, ai. Lisäksi teloin pohkeeni, siitä koitui lisäkipuja. Oli taas pakko päästä ratsastamaan, tällä kertaa rannalla. Olen aina halunnut ratsastaa rannalla! Aina! Ja nyt pääsin! Saatiin vielä mennä aika vapaamuotoisesti, siispä laukattiin menemään. Oltiin semmosen Annan kanssa kahdestaan ja aallot vaan paiskautuivat rantaan ja merituuli puhalsi hiuksissa kun mentiin kiitolaukkaa rantaviivaa pitkin! Parasta! Ratsastaessa ei tuntunut kipuja, mutta alastullessa huomasin, että jalat on veressä ja iho oli hiertynyt puhki. Hups. Ei siis kannata ratsastaa sortseissa. Sekin tuli todistettua. Opettavainen reissu siis. 

Rakkain terveisin,

Evastina

iihahaa